Olin ilmoittanut Einon ja Lakun rally-tokokisoihin Helsinkiin ja lähdettiin kimppakyydityksellä kohti Helsinkiä aamusesta. Paikan päällä oli aika rauhallista ja mukavaa. Purettiin kamat autosta ja käytiin ilmoittautumassa. Rataan tutustuminen oli ensimmäisenä tiedossa ja aika helpolta rata vaikutti. Sitten oli pientä odottelua ja nähtiin Laura, Eppu ja Lassi myös. Lassi ihana pieni pakkaus :). Laku ja Eino sekosivat kumpikin ja kauhea ärinä ja pärinä täytti odotteluhiljaisuuden. Kummissani katselin että mitä ihmettä ne räyhää ja lähetin Einon boksiin jäähyttelemään hermojaan, samalla kun kävelytin Lakua, kun odoteltiin vuoroa radalle. Sitten meidän vuoro tuli ja menin Lakun kanssa lähtöpaikalle, niin selvisikin että mun olisi pitänyt olla Einon kanssa ensimmäisenä aloittamassa!! WHAT! ei muuta kun vaihtamaan pikaisesti koiria ja Eino kylmiltään kehään.
Eino meni tyylikkäästi ja varmasti. Muutama hihnan kiristys ja kontaktipuutos, niistä -6 pistettä.
Yksi liike meni täysin pieleen, sellainen mistä tiesinkin jo etukäteen että ei kannata uusia ja saada lisää miinuspisteitä kun Einon kiertäminen Einon ollessa makuulla ei ole onnistunut vielä kertaakaan kunnolla. Joten siitä tuli -10 pistettä. Joten lopputulos oli mahtavat 84 pistettä ajassa 2.22!! ja HYVÄKSYTTY tulos :).
Sitten vain odottelemaan Lakun kanssa vuoroa ja sitten Laku oli taas meidän vuoron alkaessa niin muissa maailmoissa että sitä oli vaikea ohjata viereen tai edes tehdä mitään merkkejä. Puolessa välissä rataa Lakulla oli plakkarissa -5 pistettä: temposta, kontaktista, puutteellisesta yhteistyöstä ja ilmeisesti kaadetusta merkistä (näin luin arvostelulomakkeesta, vaikka itse en muista sellaista :)) ja sitten alkoi olla vaikeaa yhä enemmän ja kun mä varoin niin paljon sitä hihnan kiristymistä niin yritin houkutella sanoin ja elein Lakua luokseni, mutta turhaan ja liian myöhään tajusin että se kaikki nuuskiminen voi viedä vain yhteen suuntaan, eli merkkaamiseen...
Näin me sitten jouduttiin keskeyttämään rata, kun Laku nosti koipea :( ja olin todella pettynyt etten nähnyt tarpeeksi selvästi Lakun aikeita. Ennemmin olisin kyllä ottanut sen hihnan kiristymisen -1 p. kuin hylätyn, joten Lakun tulos jäi uupumaan ja kirjaan merkittiin HYLÄTTY.
Mittasin Lakun paikan päällä ja säkäkorkeudeksi saimme 30 cm. joten on se poika vähän kasvanut :)
Oikein kovasti onnitteluja kanssakyytiläisille, seuraavaa kertaa odotellessa :)
Reissu oli todella hauska ja hyvässä seurassa on mukava olla matkan päällä :D
Lakun kanssa jotain yritystä ennen episodia, mutta Laku liikkui niin laiskasti, eikä sillä selvästikkään ollut enää motivaatiota tai hauskuutta jäljellä.
Sitten se pisti pötkölleen keskelle pihaa...
... ja kaverin piti käydä nuuhkimassa että onko se vielä hengis. :)
Eino niin nautti olla mamman kainalos :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti