sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Karkkilan ryhmis 25.9.2010

Lauantai aamusta lähdettiin Lakun kanssa Karkkilaan näyttelyyn.
Matkaa tuli n. 1h ja se meni kivasti Lakun nukkuessa koko matkan. Paikan päälle oli ilmoittautunut 11 heeleriä, joista 3 oli uroksia. Paikan päällä kuitenkin selvisi että yksi uroksista ei päässyt paikalle. Me aloitettiin Lakun kanssa nuorissa ja meidän jälkeen seurasi avoimessa  toinen uros. Laku sai ERIn ja menimme laidalle odottamaan toisen uroksen tuloksia. Toinen uros sai laatuarvostelussa EHn, joten Laku oli automaattisesti paras uros. Sitten alkoi narttujen kehä, joita oli juniori-, nuorten- ja avoimessa luokassa. Paras narttu kilpaili Lakun kanssa Rodun paras tittelistä ja viehkeä Lyyti, vei ROP-koiran tittelin ja Laku tuli VSP-vastakkaisen sukupuolen parhaaksi  :)

Lakun esiintyminen kehässä oli todellista unelmaa kehässä taluttajalle. Kuin unelma Laku liikkui vierelläni ja jaksoi seisoakin sen ajan mitä tuomari mittaili Lakua. Näyttelyn jälkeen tuomari sanoi että näkee Lakussa paljon potentiaalia, mutta kuitenkin tarvitsisi vielä aikaa kehittymiseen. Luonne ja esiintyminen miellyttivät myös :)

Tuomari Kristina Purens, Ruotsi ja arvostelu menee seuraavasti:

Excellent, heelerhane med utmärkta proportioner
väl format huvud med fina öron
stark, rak ryggt, bra brustkorg
väl ansätla buren svans,
goda vinklar, tillräkliga benstimme,
mycket fina framben, fria rörelser

4 kommenttia:

  1. Onnea vielä molemmille (: !!
    - Veera & Froppa

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti :)tykkäsin oikein paljon arvostelusta, varmaan Lakun paras tähän mennessä :D

    VastaaPoista
  3. Onnea täältäkin;) (Vaikka aika myöhässä tuleekin...)

    VastaaPoista