tiistai 11. toukokuuta 2010

9.5.2010 Salo ryhmänäyttely

Äitienpäiväaamuna lähdettiin Lakun kanssa Saloon ulkoilmanäyttelyyn. Näyttelyyn oli menossa muitakin täältä Loimaalta, joten mentiin kimppakyydillä. Lakun matkailu autossa osoittautui taas heikoksi ilman kantokoppaa ja muutamaa metriä ennen kun oltiin perillä, Laku oksensi autoon, onneksi vain oven muoviseen taskuun joka oli helppo siivota :) huh. Pahoittelut silti.

Perillä alkoi tavaroiden kasaaminen kehien laidalle ja Lakun lämmittely kehää varten. Lancashire Heelerit olivat kehässä 6 ja muistaakseni kehä alkoi hieman yli 11.00 joten meillä oli ruhtinaallisesti aikaa kävelyttää koiria, kun saavuimme paikalle 10.20.
 Laku odotteli hienosti kehän alkua ja otin onneksi Lakulle tuon sadetakin mukaan vähän lämmittämään pientä, kun odotteluaika oli niin pitkä ja ulkona hieman tihuutti vettä ja tuuli kävi.

Lakun lisäski oli toinenkin heeleri ilmoitettu, kylläkin avoimeen luokkaan, joten saimme lönkötellä ihan yksin junnuluokan kehän lävitse. Meillä meni tosi hienosti, Laku oli täysillä mukana ja pöydällä olokin meni hienosti.
 Tuomarina Irina Poletaeva ja arvostelu menee seuraavasti:

Correct breedtype, exc.size & bones, exc. head & expression,
correct dentition and pigmentation, level topline, correct tail,
exc. forechest, breastbone could be bit longer, elbows could be little closer to the body,
enough angulated behind, moves with enough drive.

ERI PU1 ROP & SERT

Toinen heeleri sai EH:n joten Laku oli ROP  PU1 ja saimme vielä SERTin!! Lakun ensimmäinen ERI ja SERT.
Ilmeeni oli kyllä näkemisen arvoinen kun sieltä tultiin vastaan vaaleanpunaisen nauhan kanssa.
Poika poseeraa palkintojen kera.
  Tämä tarkoitti sitä, että meidän piti jäädä odottelemaan ryhmäkehää, joihin oli vielä monta tuntia aikaa. Kaiken sen odottelun jälkeen Laku oli jo menettänyt mielenkiintonsa vain seisoskella ja näyttää hyvältä ;) joten menimme kehään ja tulimme pois. Laku hinkui koko ajan syliin, selvästi oli pienellä pojalla kylmä ja jalat tärisivät väsymyksestä. Voi poika parka. Näyttelypäivä oli ohitse, mutta kyllä siinä tehtiin jo 7 tunnin työpäivä.

Kiitos matkakumppaneille Annille ja Ennille koirineen. Onnea näyttelytuloksista.

lauantai 8. toukokuuta 2010

kuulumisia

Me ollaan menossa huomenna äitienpäivänä Salon ryhmänäyttelyyn ja sinne on Lakun lisäksi ilmoitettu toinenkin heeleri :) haha.. kehät ovat siis äkkiä ohitse. Laku osallistuu vielä junnuihin, oikeastaan niin kauan kuin Laku pääsee siihen luokkaan kisaamaan. Junnuluokka loppuu 18 kk. ja Laku on kohta 15 kk. Muutamia näyttelyitä keritään vielä menemään junnuluokkalaisena :).

Meidän rallytokokisan avauskauden ensimmäiset kisat jäivät meiltä harmittavasti väliin, kun Laku sai kennelyskän. Oltiin harjoiteltu kisoja varten se yksi kurssi rallytokoa ja se on ihan meidän juttu, niinkuin on tokokin! Päätin aloittaa Lakun kanssa puolen vuoden tokoharjoittelut jos vaikka osallistuttaisiin kisoihin. Loimaalla pidetäänkin möllitokokisat 15.5. joihin olen pojat ilmoittanut. Ja 6.6 on rallytokokisat Helsingissä johon olen molemmat ilmoittanut.

Ollaan pidetty hieman taukoa kaikesta ja keskitytty Einon haukkumiseen. Ihan hyvinkin on mennyt ja pojat ovat olleen jo työpäiviäkin hiljaa n. 6 tuntia. Einolle täytyi vain saada rauhallinen paikka olla ja rauhoittua päivän ajaksi. Einon kanssa on muutenkin mennyt niin ihanasti. Einon kanssa ajattelin ryhtyä agilitaamaan, kun tokoon se on hieman liian yli-innokas :) ja ajattelisin sen enemmän olevan se Einon juttu! :) Hauska huomata kuinka erilaisia heelereitä minulla tosiaan on.

 Einon korvien kadotus :D se menee yleensä lenkeilläkin aina korvat päätä myöten ja vauhdilla :)