sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joulu meni jo!

Joulu omassa kodissa. Kinkun paistoa ja laatikoiden syömistä ja lahjojen availua :) Pojillakin oli aikamoinen joulu! Niin paljon lahjoja että eivät tienneet enää mihinkä sitä energiansa keskittäisi..
 Ensin juostiin lumessa ja hypittiin kinoksissa kuin vimeistä päivää.. täälä on satanut lunta ihan  mahdottomasti.
 Sitten ryhdyttiin tutkimaan lahjapaketteja.. Laku odottaa että mamma antaa luvan.
 Ja pakettien aukominen voi alkaa..
 Lopputulos.. hyvin tyytyväisiä heelereitä meillä kaksin kappalein. Laku tykkäsi enemmän repiä paketteja ja Eino tykkäsi enemmän niiden sisällöstä. eli tasapeli :)
 Eino tulee näyttämään kuinka homma hoituu.. Pojat saivat yhteiseksi aktivointi lautapelin, missä liiketellaan ja nostellaan palikoita ja niiden alla on hyväskää. Taisi kuitenkin olla aivan liian helppo vaikka vaikeustaso olikin 2. Ei kestänyt kauaakaan kun kaikki namit oli etsitty ja syöty.
 Sitten oli vuorossa lelun heittoa ala Eino. Eino yltyy leikkimään niin riehakkaasti että välillä täälä lentää leluja ympäri huonetta kun Eino villiintyy :)
 Loppuehtoo jäätiin syömään luuta, joka kuului vakiosaaliiseen näin joluna :)
Olivat ihmisetkin olleet kilttejä kun lahjoja auottiin jo kolmatta päivää :)
Syöty on ja juotu on ja nyt vaan paastoamaan taas ensivuoteen.

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua 2010

Tässä Joulutoivotukset meidän perheeltä :)

torstai 16. joulukuuta 2010

Einon kanssa kisaamassa


Ollaan Einon kanssa käyty agilitya harrastamassa aina kerran viikossa ja tuo poika kyllä menee lujaa :)
Ihanaa tehdä Einon kanssa sellaista mistä se nauttii niin paljon.
Oltiin sitten 14.12 kokeilemassa jäsenten välisessä agilitykilpailussa taas kuinka on harjoitukset edenneet.
Ensimmäisessä kisassa oli vain hyppyjä suoritettavana.
Einon tulokset:
Suoritusaika: 28,78 s.
Ihanneaika: 30 s.
aikavirhe: -1,22
Suoritusvirheet: 5
Tulos: 3,78 s.
3 sija. /8

Listaan nämä nyt vain miten paperissa lukee kun en vielä oikein tajua kuinka näitä oikein luetaan.
Jokatapauksessa oikein hieno suoritus Einolta ja minulta :)

Kilparadalla oli kaikenlaisia esteitä.
Einon tulokset:
Suoritusaika: 68,42 s.
Ihanneaika: 60 s.
Aikavirhe:  8,42 s.
Suoritusvirheet: 5, 10, 5, 10, 5
Tulos: 43,42
4 sija. /7

Meillä oli kiva meno päällä Einon kanssa ja huomasin kyllä että olin jopa itsekin oppinut jotain nopeatempoisia liikkeitä ja muutenkin hallitsemaan sitä joka suuntaan juoksemista edes jotenkin edukseni :DDD.
Eino voitti namipussin ja kaksi luuta :P joten ei tarvinnut tyhjin suin lähteä pois. Nam. Me kiitämme kaikkia kilpakumppaneita ja meillä oli taas huisin hauskaa.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Hämeenlinnan ryhmis 10.10.10

Lähdettiin näytelyyn Hämeenlinnaan. Näyttelypaikkana toimi kauppakeskuksen parkkihalli.
Heelereillä oli tapahtunut tuomarimuutos, jonka huomasin vasta paikan päälle saavuttuani. Tuomari Linda Jurgens ei ollut päässyt paikalle joten Lakua tuomaroi Gunnel Holm.

Oikean tyyppinen uros, erinomainen ylälinja, hyvät korvat hyvä pään muoto, hyvä etuosa
hieman pitkä lanneosa. Liikkuu lyhyellä taka-askeleella, hyvä karvapeite ja väritys.

NUO ERI NUK1 PU2 & VASERT

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Karkkilan ryhmis 25.9.2010

Lauantai aamusta lähdettiin Lakun kanssa Karkkilaan näyttelyyn.
Matkaa tuli n. 1h ja se meni kivasti Lakun nukkuessa koko matkan. Paikan päälle oli ilmoittautunut 11 heeleriä, joista 3 oli uroksia. Paikan päällä kuitenkin selvisi että yksi uroksista ei päässyt paikalle. Me aloitettiin Lakun kanssa nuorissa ja meidän jälkeen seurasi avoimessa  toinen uros. Laku sai ERIn ja menimme laidalle odottamaan toisen uroksen tuloksia. Toinen uros sai laatuarvostelussa EHn, joten Laku oli automaattisesti paras uros. Sitten alkoi narttujen kehä, joita oli juniori-, nuorten- ja avoimessa luokassa. Paras narttu kilpaili Lakun kanssa Rodun paras tittelistä ja viehkeä Lyyti, vei ROP-koiran tittelin ja Laku tuli VSP-vastakkaisen sukupuolen parhaaksi  :)

Lakun esiintyminen kehässä oli todellista unelmaa kehässä taluttajalle. Kuin unelma Laku liikkui vierelläni ja jaksoi seisoakin sen ajan mitä tuomari mittaili Lakua. Näyttelyn jälkeen tuomari sanoi että näkee Lakussa paljon potentiaalia, mutta kuitenkin tarvitsisi vielä aikaa kehittymiseen. Luonne ja esiintyminen miellyttivät myös :)

Tuomari Kristina Purens, Ruotsi ja arvostelu menee seuraavasti:

Excellent, heelerhane med utmärkta proportioner
väl format huvud med fina öron
stark, rak ryggt, bra brustkorg
väl ansätla buren svans,
goda vinklar, tillräkliga benstimme,
mycket fina framben, fria rörelser

perjantai 17. syyskuuta 2010

maanantai 26. heinäkuuta 2010

KESÄKUVII!!!

Viimeinkin oli sitten se kauan odotettu loma. Lähdettiin koko perhe E-pohjanmaalle minun kotikonniulleni hieman menoa katsastelemaan. Pojilla oli niin hauskaa juosta isolla pihalla ja moikattiin siinä pari hevostakin, jotka olivat ihan meidä naapuripellolla. Eino ei välittänyt juurikaan hepoista, mutta Laku ampaisi jonkin matkaa aitaukselle päin niin että jo kerkesin pelästyä että meneekö se nyt oikeesti sinne hevosten sekaan.

Mökilläkin kerettiin käydä uimassa ja puuhaamassa mökkijuttuja, kiehnaamassa nurmikolla ja tutkia kukkapenkkejä :)

Laku yllätti toden teolla kun itse käppäili uimaan :) mikä yllätys olikaan.. ehkä niillä pelastusliiveillä oli sitten helpompi räpiköidä eteenpäin.

Heeler-leiri 12-13.6.2010

Punkalaitumella järjestettiin tänäkin vuonna Lancashire Heelereiden oma leiri. Leirille oli tullut runsaasti väkeä ympäri suomen. Onneksi Loimaa on kovin lähellä Punkalaidunta, joten meidän ei tarvinnut olla yötä reissussa.

Leiri alkoi jo perjantaina, mutta pääsimme paikalle vasta lauantaiksi jolloin oli kaikkea kivaa ohjelmassa.
Aamusta lähdettiin Einon ja Lakun kanssa Majatalo Hiidenhelmeen. Paikan päällä oli jo Lakun veli Frodo omistajansa kanssa ja Moriz- veli omistajansa kanssa. Siinä oli koolla kolme veljestä Dreamdust- poppoosta.


Aamupäivästä oli meille luvassa näyttelykoulutusta, joissa käytin molemmat pojat. Sitten kokeiltiin vieheen perässä juoksemista, jossa Laku ei osoittanut niin suurta kiinnostusta vieheen perään, mutta lähti kuitenkin. Eino oli enemmänkin kiinnostunut vieheestä ja meni hienosti perässä. Lakun kannsa mentiin heelersuunnistus, jossa oli monia kysymyksiä heelereistä. Sen jälkeen syötiin ja ruvettiin odotelemaan suurta heelerseikkailua :)

Seikkailu osoittautui oikein rattoisaksi ajanvietteeksi ja siinä jokainen osallistuja sai tehdä töitä. Meille tuli Einon kanssa nakin syöntiä ja mehän päihitettiin kaikki :) Einon ei tarvitse kuin katsoa nakkia ja se on jo syöty :D

Meidän ryhmä ei voittanut, mutta hauskaa oli senkin edestä ja sai vähän lisää tuntumaa leirin muista olijoista.
Sitten lähdettiin kotiin odottelemaan sunnuntaita ja näyttelypäivää.

Sunnuntai aamuna taas lähdettiin Einon ja Lakun kanssa, olin ilmoittanut molemmat pojat näytelmään. Laku meni junnuihin ja Eino kotikoiraluokkaan, koska on leikattu. Tämä taisi olla Lakun viimeinen junnukehä, koska poika kasvaa niin hurjaa vauhtia <3 seuraava luokka on nuorten luokka tai avoin luokka.
 Kehäesiintyminen meni hyvin molemmilta pojilta, vaikka esiintyminen oli Einolle ensimmäinen, murunen esiintyi niin mallikkaasti, vaikka ei oltu seisomistakaan keritty paljoa harjoitella. Aika paljon seisoskelua se vain oli ja tuomarin arvioidessa ei olisi millään jaksanut olla paikoillaan...
Tuomari: Susanne Nilsson ja arvostelut kuuluvat ruotsiksi, koska en jaksanut suomentaa :)

Lakun arvostelu: JUN EH
Junior hane av lättare model, huvud med korrekta proportioner, vackra öron och ögon.
Korrect bett. Bra stark ryg , tillräkligt vinklad from, ok vinklad bak.
Fördagen lite tunn, bra päls och färg, rörsig väl men ngt underställt.
Trevlig temperament, välvisad.

Einon arvostelu: Kotikoiraluokka 3 sija.
Trevligt hane, mjuka öron, mörka ögon, korrekt bett, något långt ländparti,
något framskjuton skulda. något mjuk och vågig päls.
 något utåt stående, kastrerad, trevlig och glad, rör sig ok.

Saa suomentaa mulle nää jos on jollain aikaa :D ei oikein ruotsi onnaa.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannus 2010

Me oleiltiin ihan kotosalla tämä juhannus. Pojat olivat erittäin tyytyväisiä siitä että isäntäväki vietti suurimman osan ajastaan pihalla vieraiden kera :) grillauksen merkeissä, hyvien juttujen ja tietty mölkky-pelin voimin jaksettiin riekkua pihalla aamusta iltaan :). Tässä pientä kuvasatoa poikien juhannuksesta.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Passikuva

Heeler-leirillä otettu "passikuva" Einosta

mahtis-Eikka :D

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Paimennus 21.5.2010

Meille tarjoutui mahdollisuus kokeilla Dreamdust- pentujen paimennustaitoja 21.5
Päivä oli aurinkoinen ja suuntasimme Naantaliin Koirataito-paimennuskurssille. Klo. 18.00 oli määrä aloittaa ja väkeä tiputteli pikkuhiljaa paikalle Lakun sisaruksista Frodo, Voitto, Capu ja Stella omistajineen ja pentueen äippä Selma omistajansa kanssa. Aluksi Kaisa piti meille luennon siitä minkälaista paimennus on ja miten me voidaan lukea lampaan käyttäytymistä sadakseen aikaan hyvää paimennusta. Teoriaosuus oli todella mielenkiintoinen ja siinä on paljon opeteltavaa. Jo pelkästään käskysanoissa oli rutkasti opeteltavaa, mutta Kaisa sai sen näyttämään niin helpolta kun hän haki kelpiensä avulla lampaat peltoaitauksesta pihan aitaukseen. Koira totteli kuin unelma ja oli todella hienoa nähdä koira työssä.

Sitten siirryttiin ensimmäiseen tehtävään. Eli heräteltiin koiria viettiin. Pidin Lakua liinassa ja kuljettiin lampaiden perässä kun ne kiersivät aitausta. Lakussa oli nähtävissä kiinnostusta lampaita kohtaan ja seuraavalla kierroksella Laku jo haki paikkoja paimentamiselle ja onnistuikin siinä ihan hyvin. Kokemus oli kyllä hieno.

Seuraava tehtävä oli paimentaa pienemmässä ympyränmuotoisessa aitauksessa. Koiran piti lähteä nyt jo ihan paimentamaan lampaita eli saada lammaslaumaan liikettä. Lakulla oli ihan vietti päällä ja Laku sai muutamia  hetkiä paimennuksen ideasta kiinni ja paimensi sitten hienosti! :) Koko päivä oli mahtava kokemus ja varmasti ajattelin mennä uudemman kerran kokeilemaan mitä Laku mahtaa seuraavaksi sanoa kun on jo kerran tutustuttu :) Kaikilta Dreamdust poppoosta löytyi viettejä ja oli mukava katsella muiden menoa :)
 takana näkyy pienempi ja pyöreämpi aitaus. Laku oli kyllä tosi innostunut lampaista katsellessaan niitä aidan toiselta puolelta. Varsinkin kun se näki Kaisan kelpien työssä. Laku varmaan ajatteli että voi kun mä olisin tuolla :)
 Tällä lailla mentiin toinen kieppi isossa aitauksessa. Laku haki paikkaa ja otti vauhtia ja ärisi lampaille että liikettä niveliin :) Laku siis porhaltaa lampaiden takana ja mä huutelen Lakulle hyvä,hyvä !

rally-tokokisa 6.6.2010

Olin ilmoittanut Einon ja Lakun rally-tokokisoihin Helsinkiin ja lähdettiin kimppakyydityksellä kohti Helsinkiä aamusesta. Paikan päällä oli aika rauhallista ja mukavaa. Purettiin kamat autosta ja käytiin ilmoittautumassa. Rataan tutustuminen oli ensimmäisenä tiedossa ja aika helpolta rata vaikutti. Sitten oli pientä odottelua ja nähtiin Laura, Eppu ja Lassi myös. Lassi ihana pieni pakkaus :). Laku ja Eino sekosivat kumpikin ja kauhea ärinä ja pärinä täytti odotteluhiljaisuuden. Kummissani katselin että mitä ihmettä ne räyhää ja lähetin Einon boksiin jäähyttelemään hermojaan, samalla kun kävelytin Lakua, kun odoteltiin vuoroa radalle. Sitten meidän vuoro tuli ja menin Lakun kanssa lähtöpaikalle, niin selvisikin että mun olisi pitänyt olla Einon kanssa ensimmäisenä aloittamassa!! WHAT! ei muuta kun vaihtamaan pikaisesti koiria ja Eino kylmiltään kehään.

Eino meni tyylikkäästi ja varmasti. Muutama hihnan kiristys ja kontaktipuutos, niistä -6 pistettä.
Yksi liike meni täysin pieleen, sellainen mistä tiesinkin jo etukäteen että ei kannata uusia ja saada lisää miinuspisteitä kun Einon kiertäminen Einon ollessa makuulla ei ole onnistunut vielä kertaakaan kunnolla. Joten siitä tuli -10 pistettä. Joten lopputulos oli mahtavat 84 pistettä ajassa 2.22!! ja HYVÄKSYTTY tulos :).

Sitten vain odottelemaan Lakun kanssa vuoroa ja sitten Laku oli taas meidän vuoron alkaessa niin muissa maailmoissa että sitä oli vaikea ohjata viereen tai edes tehdä mitään merkkejä. Puolessa välissä rataa Lakulla oli plakkarissa -5 pistettä: temposta, kontaktista, puutteellisesta yhteistyöstä ja ilmeisesti kaadetusta merkistä (näin luin arvostelulomakkeesta, vaikka itse en muista sellaista :)) ja sitten alkoi olla vaikeaa yhä enemmän ja kun mä varoin niin paljon sitä hihnan kiristymistä niin yritin houkutella sanoin ja elein Lakua luokseni, mutta turhaan ja liian myöhään tajusin että se kaikki nuuskiminen voi viedä vain yhteen suuntaan, eli merkkaamiseen...

Näin me sitten jouduttiin keskeyttämään rata, kun Laku nosti koipea :( ja olin todella pettynyt etten nähnyt tarpeeksi selvästi Lakun aikeita. Ennemmin olisin kyllä ottanut sen hihnan kiristymisen -1 p. kuin hylätyn, joten Lakun tulos jäi uupumaan ja kirjaan merkittiin HYLÄTTY.

Mittasin Lakun paikan päällä ja säkäkorkeudeksi saimme 30 cm. joten on se poika vähän kasvanut :)
Oikein kovasti onnitteluja kanssakyytiläisille, seuraavaa kertaa odotellessa :)
Reissu oli todella hauska ja hyvässä seurassa on mukava olla matkan päällä :D

Lakun kanssa jotain yritystä ennen episodia, mutta Laku liikkui niin laiskasti, eikä sillä selvästikkään ollut enää motivaatiota tai hauskuutta jäljellä.
 Sitten se pisti pötkölleen keskelle pihaa...
 ... ja kaverin piti käydä nuuhkimassa että onko se vielä hengis. :)
 Eino niin nautti olla mamman kainalos :)

metsälenkki

Käytiin koiraporukalla kahlaamassa uusia polkuja ja menimme tosi mäkiselle metsäpolulle seikkailemaan koirien kanssa. Meillä oli mukana niin iki-ihania matkakumppaneita kuin Einon sisko Emma ja tiibetinterrieri-tyttö Valma omistajansa kanssa. Pojilla ja tytöillä oli meno päällä ja nuuskimista riitti. Meille omistajillekin lenkki oli oikein onnistunut, aurinko paistoi ja sai vähän tuota reeniä :) (ihan niinkun muuten ei saisi kahden koiran omistajana :)).
 Eino on ihan XD

maanantai 7. kesäkuuta 2010

29.5.10 Harjavalta ryhmänäyttely

Käytiin Lakun kanssa Harjavallassa ryhmänäyttelyssä.
Tuomarina toimi Slovenialainen Marija Kavcic.

Arvostelu kuuluu seuraavasti:
Good size, parallel head with slightly shorter muzzle,
good stop, full dentation, correct eyes, bricked ears,
good shape of body, strong legs, straight angulation,
in movement correct in front, too short steps behind,
back angulations is too open, good tailcarriage, correct coat.
JUN EH.

tiistai 11. toukokuuta 2010

9.5.2010 Salo ryhmänäyttely

Äitienpäiväaamuna lähdettiin Lakun kanssa Saloon ulkoilmanäyttelyyn. Näyttelyyn oli menossa muitakin täältä Loimaalta, joten mentiin kimppakyydillä. Lakun matkailu autossa osoittautui taas heikoksi ilman kantokoppaa ja muutamaa metriä ennen kun oltiin perillä, Laku oksensi autoon, onneksi vain oven muoviseen taskuun joka oli helppo siivota :) huh. Pahoittelut silti.

Perillä alkoi tavaroiden kasaaminen kehien laidalle ja Lakun lämmittely kehää varten. Lancashire Heelerit olivat kehässä 6 ja muistaakseni kehä alkoi hieman yli 11.00 joten meillä oli ruhtinaallisesti aikaa kävelyttää koiria, kun saavuimme paikalle 10.20.
 Laku odotteli hienosti kehän alkua ja otin onneksi Lakulle tuon sadetakin mukaan vähän lämmittämään pientä, kun odotteluaika oli niin pitkä ja ulkona hieman tihuutti vettä ja tuuli kävi.

Lakun lisäski oli toinenkin heeleri ilmoitettu, kylläkin avoimeen luokkaan, joten saimme lönkötellä ihan yksin junnuluokan kehän lävitse. Meillä meni tosi hienosti, Laku oli täysillä mukana ja pöydällä olokin meni hienosti.
 Tuomarina Irina Poletaeva ja arvostelu menee seuraavasti:

Correct breedtype, exc.size & bones, exc. head & expression,
correct dentition and pigmentation, level topline, correct tail,
exc. forechest, breastbone could be bit longer, elbows could be little closer to the body,
enough angulated behind, moves with enough drive.

ERI PU1 ROP & SERT

Toinen heeleri sai EH:n joten Laku oli ROP  PU1 ja saimme vielä SERTin!! Lakun ensimmäinen ERI ja SERT.
Ilmeeni oli kyllä näkemisen arvoinen kun sieltä tultiin vastaan vaaleanpunaisen nauhan kanssa.
Poika poseeraa palkintojen kera.
  Tämä tarkoitti sitä, että meidän piti jäädä odottelemaan ryhmäkehää, joihin oli vielä monta tuntia aikaa. Kaiken sen odottelun jälkeen Laku oli jo menettänyt mielenkiintonsa vain seisoskella ja näyttää hyvältä ;) joten menimme kehään ja tulimme pois. Laku hinkui koko ajan syliin, selvästi oli pienellä pojalla kylmä ja jalat tärisivät väsymyksestä. Voi poika parka. Näyttelypäivä oli ohitse, mutta kyllä siinä tehtiin jo 7 tunnin työpäivä.

Kiitos matkakumppaneille Annille ja Ennille koirineen. Onnea näyttelytuloksista.