Punkalaitumella järjestettiin tänäkin vuonna Lancashire Heelereiden oma leiri. Leirille oli tullut runsaasti väkeä ympäri suomen. Onneksi Loimaa on kovin lähellä Punkalaidunta, joten meidän ei tarvinnut olla yötä reissussa.
Leiri alkoi jo perjantaina, mutta pääsimme paikalle vasta lauantaiksi jolloin oli kaikkea kivaa ohjelmassa.
Aamusta lähdettiin Einon ja Lakun kanssa Majatalo Hiidenhelmeen. Paikan päällä oli jo Lakun veli Frodo omistajansa kanssa ja Moriz- veli omistajansa kanssa. Siinä oli koolla kolme veljestä Dreamdust- poppoosta.
Aamupäivästä oli meille luvassa näyttelykoulutusta, joissa käytin molemmat pojat. Sitten kokeiltiin vieheen perässä juoksemista, jossa Laku ei osoittanut niin suurta kiinnostusta vieheen perään, mutta lähti kuitenkin. Eino oli enemmänkin kiinnostunut vieheestä ja meni hienosti perässä. Lakun kannsa mentiin heelersuunnistus, jossa oli monia kysymyksiä heelereistä. Sen jälkeen syötiin ja ruvettiin odotelemaan suurta heelerseikkailua :)
Seikkailu osoittautui oikein rattoisaksi ajanvietteeksi ja siinä jokainen osallistuja sai tehdä töitä. Meille tuli Einon kanssa nakin syöntiä ja mehän päihitettiin kaikki :) Einon ei tarvitse kuin katsoa nakkia ja se on jo syöty :D
Meidän ryhmä ei voittanut, mutta hauskaa oli senkin edestä ja sai vähän lisää tuntumaa leirin muista olijoista.
Sitten lähdettiin kotiin odottelemaan sunnuntaita ja näyttelypäivää.
Sunnuntai aamuna taas lähdettiin Einon ja Lakun kanssa, olin ilmoittanut molemmat pojat näytelmään. Laku meni junnuihin ja Eino kotikoiraluokkaan, koska on leikattu. Tämä taisi olla Lakun viimeinen junnukehä, koska poika kasvaa niin hurjaa vauhtia <3 seuraava luokka on nuorten luokka tai avoin luokka.
Kehäesiintyminen meni hyvin molemmilta pojilta, vaikka esiintyminen oli Einolle ensimmäinen, murunen esiintyi niin mallikkaasti, vaikka ei oltu seisomistakaan keritty paljoa harjoitella. Aika paljon seisoskelua se vain oli ja tuomarin arvioidessa ei olisi millään jaksanut olla paikoillaan...
Tuomari: Susanne Nilsson ja arvostelut kuuluvat ruotsiksi, koska en jaksanut suomentaa :)
Lakun arvostelu: JUN EH
Junior hane av lättare model, huvud med korrekta proportioner, vackra öron och ögon.
Korrect bett. Bra stark ryg , tillräkligt vinklad from, ok vinklad bak.
Fördagen lite tunn, bra päls och färg, rörsig väl men ngt underställt.
Trevlig temperament, välvisad.
Einon arvostelu: Kotikoiraluokka 3 sija.
Trevligt hane, mjuka öron, mörka ögon, korrekt bett, något långt ländparti,
något framskjuton skulda. något mjuk och vågig päls.
något utåt stående, kastrerad, trevlig och glad, rör sig ok.
Saa suomentaa mulle nää jos on jollain aikaa :D ei oikein ruotsi onnaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti