Laku
Laku on nyt ainokainen karvaturri meidän perheessä. Viime postailujen jälkeen perheemme on nauttinut kahden lapsen tuomasta niin ihanasta ja työntäyteisestä arjesta ja toinen koiristamme Eino jouduttiin vaikeuksien vuoksi antamaan pois. Laku nauttii saadessaan kaiken huomion, sen mitä kahden vilkkaan tytön jäljiltä on vielä saatavissa :).
Muutto isompaan taloon metsän laidalle on avannut uusia tuttavuuksia Lakun päivärutiiniin. Lakun ensimmäinen pentue näki päivänvalon 10.7.2013 ja sieltä syntyi 7 tervettä pikku heeleriä! Dreamdust Faramir ja Queendogs Filippa yhdistelmästä tuli kauniita jälkeläisiä.
Laku kävi morjenstamassa pikku tyttöään Leonaa, joka kyllä valloitti tämän mamman sydämen ollessaan niin pirtsakka ja leikkisä JA niin Lakun näköinen.
Lakun kanssa ajattelin mennä kokeilemaan taas tuolla kehän laidalla roikkumista, täälä olisi mätsärit koirakerholla. Viime kerta taisi olla ennen kuin esikoinen syntyi, eli 2 1/2 vuotta sitten :) Silloinhan sain ahkeran näyttelykiertelyn jälkeen Lakusta Suomen Muotovalion ja sain jäädä hyvin ansaitulle äippälomalle :) ja sillä ollaan edelleen toisen lapsen toimesta :) (Katsoin että viimevuodelta on kaksi näyttelytapahtumaa tullut kierrettyä, eikä itsellä mitään muistikuvaa niistä :))
Nyt kuitenkin kun kuopus on 8kk. ikäinen niin ajattelin pikkuhiljaa raotella näyttelykehien verhoja josko sitä taas palaisi rakastamansa harrastuksen pariin, vaikka vain näitä suomen kehiä kiertämään. Ajattelin myös aloittaa Lakun kanssa agilityn ja kokeilla kuinka hyvin tuo pysyy vielä hallussa, josko ollenkaan vai olisiko se sittenkin koiratanssi.. Näihin mietiskelyihin on hyvä lopettaa 1 1/2 vuoden blogihiljaisuus :)